Taustaa

Jamitunnelmaa Kotiseututalo Påkaksessa 2009. Kuva: Päivi Ylönen-Viiri

Ensimmäisen Vantaan kansanmusiikkiviikon järjesti 1990 yhteistyössä Kansanmusiikkiliitto ry, Spelarit, Vantaan kansanpelimannit ry, Vantaan työväenopisto ja kulttuuritoimi. Sittemmin järjestäjätahot ovat osaltaan vaihtuneet ja nimi on vakiintunut Kaamospeleiksi, mutta tapahtuman kesto ja luonne on pysynyt hyvin samana. 20. Juhlavuoden kunniaksi 2010 tapahtumalle perustettiin oma taustayhdistys Kaamospelit-yhdistys ry., joka luotsaa tapahtumaa tästä eteenpäin.

 

Vanhanpiian Pojat esiintyivät Påkaksen tupasoitossa 2007. Kuva: Päivi Ylönen-Viiri

Juhlavuodesta lähtien festivaalin ohjelmasuunnittelusta on vastannut uusi taiteellinen johtaja Sirpa Lahti. Lahti on valmistunut kansanmusiikkipedagogiksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja viimeistelee parhaillaan Arts Management -opintojaan Sibelius-Akatemiassa. -Tarkoitus on uusiutuneiden Kaamospelien myötä tehdä Vantaasta entistä elävämpi kansanmusiikkikaupunki, toteaa Vantaalla vuodesta 2007 asunut Lahti. Haasteena on luoda omaleimainen tapahtuma kaiken muun pääkaupunkiseudun tarjonnan keskellä. Lahti on nähty aiemmin mm. Haapavesi Folk Music Festivalin toiminnanjohtajana, Kanteleliiton toiminnanjohtajana sekä taitavana haitarinsoittajana eri yhtyeissä.

Kirkkokonsertti Vaiennut viulu Pyhän Laurin kirkossa 2008. Kuva: Päivi Ylönen-Viiri